Suomen Rangerit

Sanotaan, että puku tekee miehen. Raamikas vartalo istuvassa puvussa hellii katsojan silmää ja tekee tilanteesta juhlavan. Puvun kangasvalinnalla mies voi korostaa tilaisuuden luonnetta – villakangastakki arkiseen kokoukseen, musta laadukas kangas juhlavimpiin hetkiin ja niin edelleen.

Rangeriyhdistyksen asiat ovat järjestyneet yksi kerrallaan. Hallitus tekee työtään aktiivisesti pureutuen innolla erilaisiin asioihin, jotka vievät yhdistystä eteenpäin. Olemme saaneet kehitettyä monia kimuranttejakin asioita ja hyppineet yli valtaojien. Jäsenistöön alkaa pumpsahtelemaan lisää uusia ihmisiä eri puolilta Suomea – ja jopa talon ulkopuolelta mikä on mahtava juttu - meillä on logo ja tiedotustakin on tehty. Otamme nyt aimo harppauksia.

Se mikä on varmasti kaikissa organisaatioissa kaikkein vaikeinta, on vaateasia. Ja on ihan eri juttu, onko kyseessä yritys, jossa raati valitsee käytettävät työasut ja määrää työntekijät käyttämään niitä – on pakko. Kun olemme yhdistys, jossa jäsenyys toimii vapaaehtoisperiaatteella eikä vaateasiaan liity pakkopullaa, on valinta kahta kauheampi. Tästä huolimatta yritämme löytää jäsenistöä miellyttävän edustusasun, nimenomaan kaikissa mahdollisissa kissanristiäisissä käytettävän näkyvän vaatteen – mikä se sitten onkin?

Ne vaatteet, joita olemme rangeriyhdistyksessä pohtineet, ovat liivi, paita ja takki. Näistä liivi on monipuolisin, sitä voi käyttää sekä sisällä että ulkona, kesällä ja talvella. Liivi menee ulkoilutakin päälle, jopa talvella. Liiviin kiinnitetyt logot jäävät pakostakin näkyviin, kun taas paidassa näin ei kävisi. Takissa logon näkyvyys on taattu, nimenomaan silloin, kun takki on päällä.

Mitään ei ole vielä päätetty. Monia retkeilyvaatevalmistajien verkkosivuja on kahlattu. Valintaa on tehty, muttei vahvistettu. Vaatteita löytyy, se on varma, mutta mitä rangerit hakevat, ei välttämättä ole vieläkään selkeänä mielessä. Nuorekkailta ja fiksuilta haluamme näyttää, se on selvä.

Toivon, että mahdollisimman moni jäsen sanoisi painavan sanasensa. Nyt on sen aika. Ja kun vaatteista tulee ehdotuksia, uskallusta peliin, juuri sinun mielipiteesi on tärkeä! Voit kommentoida tätä kirjoitusta suoraan tekstin jälkeen kommenttikenttään tai rangereiden fb-sivuilla.

Valitaan hyvä näkyvyysvaate rangereille!

Minna Koramo

Kirjoittaja on Suomen Rangereiden tiedottaja

Tutkistelin päivän lehteä työpaikan kahvipöydässä. Lehdessä oli mainos, jossa esiteltiin lumikolia ja muita talvisia työvälineitä. Matti-kola oli keskikokoa, Mikko hivenen isompi ja paraatikokoinen oli nimeltään Talkkari. Pienin malli oli saanut nimekseen Pikku-Mikko; lehdessä ei tosin kerrottu oliko se lasten käyttöön tarkoitettu vai minimalli kevyempään kuormaan tykästyneille. Raaviskelin päätäni – kuinkahan moni tuumailee lähtevänsä lumitöihin Talkkarin kanssa tai huikkaa menevänsä työntelemään Mattia?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanoo suomalainen sananlasku. Nimet voivat olla surkuhupaisia tai hellitteleviä. Pompannappi ja ojahauki kuvaavat omistajiensa tai läheisten suhtautumista tietynmerkkisiin kulkuneuvoihin. Armeijassa on oma slanginsa: apupässi voi käskeä elukat kantamaan boan levytysasemalle. Entisaikana sepät antoivat parhaille vasaroilleen lempinimiä. Lempinimet eivät ole siis nykyajan keksintö!

Rangerityössä käytetään monenlaisia välineitä, työkaluja ja koneita. On jetiä (moottorikelkka), reiskaa (paikkatietojärjestelmä), tojotaa (auto), ”nokialaisia” (kumikengät) … Omalla työpaikallani olemme ratkaisseet työautojen hankalat nimet puhuttelemalla niitä rekisterikirjainten mukaan: Eugi ja Oini. ”Mennään huomenna Eugilla sinne palaveriin”. Moni asiaan perehtymätön ihmettelee kummallisia automerkkejämme ennen kuin saa tietää mistä nimet tulevat.

Monien tavaroiden nimi on miehinen. Aamulla lehden äärellä mietin, miksi lumikolan nimi ei voisi olla vaikkapa Martta - leveä, lunta haukkaava, kestävä, kätevä?

Minna Koramo

Kirjoittaja on rangeriyhdistyksen tiedottaja ja työskentelee Metsähallituksen luontopalveluissa, Koillismaan puistoalueella viestinnän suunnittelijana.

Hyppään autooni ja suuntaan sen itärajalta kohti Kuusamon keskustaa ja kokoontumista. Lämpötila on nollan pinnassa ja peilikirkkaaksi jäätynyt soratie on liukas kuin luistinrata. Onneksemme päätiet on jo ehditty hiekoittaa ja ajaminen niillä on turvallisempaa.

Säiden haltija ei helli meitä myöskään Korouomassa. Kilometrinen polku tienvarresta niitylle on vaarallinen kuljettava. Puista sulanut vesi on jäätynyt polulle ja pakottaa meidät hakemaan pitävää alustaa polun vierestä. Harmaa ja sateinen päivä alkaa vasta hiljakseen valjeta, kun pistämme ensimmäiset sahat käyntiin.

Näillä Koron niityillä on samanlainen käyttöhistoria kuin niin monella muullakin kohteella. Tulvaniittyjen käyttö loppui 1950-luvulla ja ne saivat jäädä oman onnensa nojaan. Luonto on vuosien saatossa pikkuhiljaa ottanut omaansa takaisin ja puusto hiipinyt peittämään entistä niittyä.

Olemme nyt Rangeriyhdistyksen porukalla talkoilemassa niittyä kuntoon. Neljä sahaa laulaa vienoa lauluaan, joka entisen metsurin korvissa soi kuin mehiläisen hunajainen soitto, kun se loppukesän kukkameressä pörrää kohteesta toiseen. Toinen puoli porukasta kasaa puita ahkerasti kuin majava sekä kerää oksia läjiin, jotka sitten myöhemmin poltetaan. Osa puista kasvaa hankalasti jokitörmästä joen päälle ja kaadammekin niistä muutaman jokeen mm kalojen suojapaikoiksi. Suuremmat puut voivat myös nostattaa tulvaa paremmin niityille.

Puolilta päivin pidämme kahvitauon ja onpa jollakin vaihtaa kuivat kinttaatkin käteensä. Märkä sade pistää ihmiset töihin, koska paikallaan olo saa kylmän hiipimään jäseniin enemmän tai vähemmän kosteiden vaatteiden läpi. Työskentely porukalla on aina mukavampaa kuin yksin ja lopuksi rykäisemme sakilla viimeiset karsitut oksat kasoihin.

Yhdistysten suorittama talkootyö on tervetullutta niin luonnonhoito- kuin myös muissa töissä. Se on molemmille osapuolille edullista ja antaa mahdollisuuden talkoolaisille tutustua syvemmin luonnonsuojelualueilla tehtäviin töihin.

Pekka Veteläinen

Kirjoittaja työskentelee suunnittelijana Koillismaan puistoalueessa

Lisätietoja:

Rangeriyhdistyksen noustessa pikku hiljaa toimivaksi yhdistykseksi, minulta ja muilta hallituksen jäseniltä on kyselty toimintaidean perään. ”Mitä rangeriyhdistys tekee? Miksi siihen kannattaisi liittyä?” On myös pyydetty myymään juttu ihmiselle, joka pohtii miksi liittyä jäseneksi. Usko tai älä, homma ei ole ihan helppo!

Kaikessa lyhykäisyydessään pointteja ovat ammattiylpeyden kohottaminen ja samaa työtä tai saman asian parissa työskentelevien saaminen yhteen. Rangeriyhdistys ei ole ammattiliitto, joka puoltaisi jäsentensä etuja tai turvaisi taloudellista asemaa. Sen sijaan yhdistys tavoittelee rangerin ammattikunnan brändin perään: haluamme tehdä luonnonsuojelutyötä tunnetuksi. Tavoitteena on rangeri, joka tunnetaan ja joka näkyy.

Kun käy maailmalla, kuulee että suomalainen luonnonsuojelutyö on hyvässä huudossa. Työnantajamme Metsähallitus on hoitanut leiviskänsä mainiosti luonnonhoidossa ja retkeilypalveluiden tuottajana. Kotiin voi palata ylpeyttä rintapielissä. Ilman Metsähallitusta Suomessa ei ole rangereita saati rangeriyhdistystä. Yli 150-vuotias Metsähallitus on yhteinen nimittäjämme – ensimmäiset metsänwartiat olivat valtion arvostettuja virkamiehiä.

Nyky-Suomessa rangerin tehtävät ovat monipuoliset. Kohteet ja niiden luonnonolosuhteet ovat moninaiset merialueilta tunturi-Lapin erämaihin, vaarametsien uumenista järvi-Suomen liplattavien vesien rannoille. Ammattikirjokin on monipuolinen ja osaamisen kenttä laaja. Tämä joukon olisi hyvä pitää yhtä ammatillisessa mielessä ja tuntea joukon vahvuudet. Tämän joukon olisi myös hyvä näkyä yhtenäisenä logoasussa.

Olemme pohtineet järjestävämme mm. kansainvälisiä vierailuja, tapahtumia, jäsenetuja jne.

Oletko myyty?

Minna Koramo

tiedottaja

Korkean savupatsaan perusteella oli helppo suunnistautua Mustarinnan tunturin polttopaikalle. Veteläisen Pekalle oli siis tullut tulitikut mukaan työmaalle. Ensimmäiset tulitikut oli raapaistu noin kello yhdeltätoista ja nyt puolilta päivin metsä roihusi jo täysillä. Lähempänä palokohdetta Pekka ”topparoikkineen” lähinnä seuraili tilanteen kehittymistä ja tyytyi siellä täällä hillitsemään palon etenemistä ei-toivotulle alueelle. Kuusihosien avulla varvikossa etenevä maastopalo sammui tehokkaasti.

Likipitäen kolmenkymmenen asteen lämpötila ja alkukesän niukat sateet ovat luoneet edukkaat olosuhteet ennallistamispoltolle. Hyvien olosuhteiden ja taidokkaan syttymisen ansiosta palamisen päästyä alkuun, tuli ruokki itse itseään. Kovalla huminalla ja rätinällä puiden latvustot lemahtivat korkeisiin leikkeihin ja paloivat humahtaen. Tässä vaiheessa minua jo hirvitti.. onkohan homma hallussa? Pysyykö tuli nyt varmasti renkinä? Ennallistamispolttojen veteraani Pekka vaan myhäili.. hyvältähän tämä näyttää. Ja oikeassa oli – aikansa roihuttuaan palo hiipui hiljalleen ja eteni verkkaan maastopalona alueen laitamilla. Enää muutamat jo aiempia metsäpaloja kokeneet tervaskylkiset männyt ja kuivat kelokannot roihusivat liekeissä. Palon jo sammuttua aika ajoin mäntyvanhuksia kaatua tömähti tulen syötyä puuntyven heikoksi.

Ennallistamispolttojen tärkein tavoite on luoda palaneesta ja hiiltyneestä puusta riippuvaisille ja hyötyville lajeille elinympäristöjä. Kulolajit ja niitä puolestaan ravintonaan käyttävät tikat saapuvat polttoaloille häkellyttävän nopeasti – usein niitä tapaa alueella jo palon jälkeisenä päivänä. Liekö jo palon jälkivartioijat tavanneet näitä veijareita hiiltyneillä puunrungoilla?

Pirkko Siikamäki

Aluepäällikkö, Pohjanmaan luontopalvelut

On tiistaiaamu, kello on seitsemän ja starttaan autoni kotipihasta Kalajoelta kohti Vaalaa ja Oulujärven retkeilyaluetta. Matkan tarkoituksena on Oulujärven retkeilyalueen laitureiden kunnostustyömaan loppukatselmus yhdessä urakoitsijan ja Metsähallituksen puistomestarin kanssa.  Fiilis on hyvä, sillä olemme saamassa päätökseen odotettua, monipuolista ja vähän haasteellistakin projektikokonaisuutta Rokuan ja Oulujärven alueilla.

Hyppäsin projektipäällikön saappaisiin lähes lennosta 1,5 vuotta aikaisemmin ja hankkeen aikana on tullut opittua monenmoista mm maasto-opasteista, niiden asennussyvyydestä, kansallisesta hankintamenettelystä, painokelpoisista aineistoista aina nyt päättyvässä olevaan laituriurakointiin asti. Täytyy sanoa, että välttämättä meribiologin koulutuksestani ei juuri tässä hankkeessa ole kovin paljon ollut hyötyä. Tärkeämpää on ollut nöyryys ja kyky pyytää apua ja esittää tyhmiä kysymyksiä itseä viisaammilta aina tilaisuuden tullen. Hyvät yhteistyökumppanit, työtoverit ja hyvät vuoropuhelut rahoittajien kanssa ovat varmistaneet, että lopputulos onnistunut ja voimme yhdessä Vaalan, Utajärven ja Muhoksen kuntien, Oulun ev.lut. seurakunnan sekä alueen matkailuyritysten kanssa olla tyytyväisiä hankkeemme saavutuksista.

Kello tulee yksitoista ja parkkeeraan autoni Vaalan satamaan. Laiturilla touhuaa kaksi keltasinisiin huomiovaatteisiin pukeutunutta miestä ja uskon heidän olevan

urakoitsijamme edustajia. Samassa puistomestarimme Sauli hurauttaa paikalle pelastusliivien kera ja yhdessä astelemme kohti venettä. Ilma on pilvinen mutta lämmin ja tervehdittyämme urakoitsijoita, hyppäämme veneeseen ja lähdemme kohti Honkisen saarta.

Oulujärven retkeilyalue on yksi Suomen yhdeksästä valtion retkeilyalueesta ja se sijaitsee Oulun ja Kajaanin välissä, Kainuun merellä. Pinta-ala on 78 km² ja se käsittää Oulujärven vesialueet Vaalasta, Manamansaloon ja Paltamoon.

Saavumme Honkiseen noin viidentoista minuutin venematkan jälkeen. Uutuuttaan vaaleana hohtava ponttonilaituri erottuu hyvin ja rantautuminen käy helposti. Toteamme yhdessä Saulin kanssa, että laituri on valmis, asennettu ja hyvin tehty. Projektipäällikkönä ei voi olla kuin ylpeä saavutuksistaan, vaikka ei mitään laiturien rakentamisesta ymmärräkään. Jatkamme matkaa Kaarresaloon.  Matkalla soitamme viimeisiä siivoushommia tekeville miehille Kaarresalossa, että laittavat nuotioon puita- projektipäälliköllä on nälkä ja se lupasi tarjota muillekin! Saavumme ponttonilaituriin, jonka vieressä on vielä viimeinen työlautta odottamssa hinausta uusiin haasteisiin. Toteamme, että Kaarresalon laituri on niin valmis kuin voi olla ja marssimme rantaan, jossa odottaa nuotiokehä hyvän hiilloksen kera. Syötyämme otan muutaman kuvan ja jatkamme matkaa Kuostoon, jonka hirsiarkkulaituri on valmistunut viimeisenä. Jännittää, että mahtaako kaikki jo olla tehtynä. Hirsiarkkulaituri on kertakaikkisen hieno ja jykevä laituri, johon kelpaa veneilijän kiinnittää veneensä ja vaikka ottaa aurinkoa. Kuoston saari on muutenkin suosikkini, sillä laavu on rakennettu korkealle rinteen huipulle, josta avautuu upeat näkymät järvelle. Laavulta lähtee myös luontopolku, joka vie saaren toiseen päähän Säippään. Säipän rannassa ennen ollut ponttonilaituri siirrettiin Honkisen laiturin jatkeeksi, ja Säippä palvelee nyt ainoastaan luonnonsatamana. Suurempi laituri olisi vaatinut myös väylän ruoppausta, jota emme tässä hankkeessa pystyneet toteuttamaan.

Hurautamme veneellä jälleen mantereen rantaa ja pääsemme hyvillä mielin kirjoittamaan loppukatselmuspöytäkirjaa yhdessä tyytyväisten miesten kanssa. Kotimatkalla poikkean vielä Rokualle katsastamaan, joko viimeiset opasteet on asennettu paikalleen hankkeemme massiivisen viitoitus- ja opasteurakan jäljiltä. Tällaisen retkipäivän jälkeen voi vain onnitella omaa uravalintaa rangerina ja projektipäällikkönä. Ja ainakin tämän urakan suhteen voi todeta, että kun hyvää yrittää niin priimaa pukkaa : )

Sari Airas, Projektipäällikkö

Kirjoittaja on työskennellyt Liminganlahden lintuluontokeskuksen suunnitteluhankkeen projektipäällikkönä.

(Kuvat Sauli Parviainen ja Sari Airas)

Toukokuun alussa historian ensimmäisillä rangeripäivillä esiteltiin rangeriyhdistystä. Toiminnan perusajatus on tukea ja yhdistää Suomen luonnonsuojelualueilla toimivia työntekijöitä ja kohottaa heidän ammatti-identiteettiään.

Väkeä oli koolla runsaat neljäkymmentä lähinnä Pohjanmaan luontopalveluiden alueelta, mutta myös Lapista ja etelästä, ja miltei kaikki työntekijäryhmät olivat edustettuina. Rangeriyhdistyksen puheenvuoron oli tarkoitus kirkastaa ajatusta siitä, mihin yhdistys pyrkii ja mitä hyötyjä se jäsenilleen tarjoaa - ja hankkia uusia jäseniä. Tässä kaiketi onnistuttiinkin, mene tiedä. Ammattiyhdistys emme ole, järjestöksi emme pyri, olkaamme siis rangereita!

Keskustelua päivillä herätti muun muassa nimi ”rangeri”. Nimen pohjana on englanninkielinen termi ”ranger”, joka hoitaa ja suojelee alueita ”maalla”, kaupunkien ulkopuolella (lähde: Wikipedia). Kansainvälisissä yhteyksissä nimi ei tuota päänvaivaa, mutta suomen kieleen tuotuna se kalskahtaa. Siitä huolimatta se kertoo kutakuinkin kaikille, että kyse on suojelualueella toimivasta yleisön ja luonnon palvelijasta. Nimelle on yritetty keksiä jos minkälaista suomen kielen vastinetta, siinä onnistumatta. Kuhmon päivien aikana lupasimme, että yhdistys ottaa vastaan ehdotuksia toimivasta arkikielen nimestä. Jokapäiväisessä käytössä yhdistyksen virallista nimeä ”Suomen luonnonsuojelualueiden henkilöstö ry” ei voi käyttää, senhän ymmärtävä kaikki. Kisa on siis avoinna ehdotuksille!

Yksi Kuhmon päivien opeista oli, että teemme työtämme Suomen upeimmassa luonnossa, Suomen parhaimpien työkavereiden kanssa. Tämän järjestäjät saivat lukea palautteista ja sen myös itse allekirjoitan. Me ollaan rangereita kaikki!

Ps. Kokeilepa googlettaa sanalla rangeri – eikös tämä blogisivusto vain tupsahdakin ensimmäiseksi löydöksi?!

Pps. Rangeriyhdistyksen blogitekstejä kirjoittaessani olen pohtinut useimpia kertoja, että kenelle kirjoitan, kuka lukee tämän jutun? Jos sinä luit tämän blogitekstin ja se herätti sinussa yhdenkin ajatuksen, jätä kommenttisi!

Minna Koramo

Suomen luonnonsuojelualueiden henkilöstö ry.

Tiedottaja, rahastonhoitaja

Kirjoittaja työskentelee Metsähallituksen luontopalveluissa, Koillismaan puistoalueella viestinnän suunnittelijana.

Minulla oli onni päästä vierailemaan Sevetti-Inari-seudulla maaliskuun lopussa. Vierailun aiheena oli tutustuminen alueeseen ja siellä oleviin palvelurakenteisiin. Tuo kolme päivää kestänyt matka avarsi huomattavasti näkemystäni siitä, miten erilaisten ongelmien kanssa me joudumme eri osissa Suomea kamppailemaan. Jos ei ole liikkunut tuolla seudulla, on vaikea ymmärtää sitä, kuinka suurien etäisyyksien kanssa ollaan tekemisissä, ja mitä rajoitteita se asettaa mm. huoltoon. Ahkioon täytyy varata kaiken muun tarpeellisen lisäksi myös polttoainetta, jotta pääsee kairasta takaisin ihmisten ilimoille. Reissussa joutuu aina välillä myös yöpymään, koska pitkät etäisyydet syövät aikaa varsinaisesta työnteosta. Kelkan mittariin tuli kahdessa vuorokaudessa 250 kilometriä ja siitä huolimatta reissu oli vain raapaisu tuohon laajaan erämaahan. Tuo karu perukka puuttomine tuntureineen ja lukuisine vesistöineen teki minuun suuren vaikutuksen. Sen verran uskallan luvata, että vielä joskus tulen saapastelemaan Vätsärin tuntureilla ja järvillä kesäaikaan ihan hupailumielessä.

Vaihdetaanpa aihetta ja mennään ”Suomen Rangeriyhdistyksen” asioihin. Viime viikolla pidetyssä vuosikokouksessa allekirjoittanut valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi ja siitä kiitos minua kannattaneille.

Tällä hetkellä yhdistyksemme elää eräänlaista etsikkoaikaa ja etsii itselleen olemassaolon oikeutusta ja tarkoitusta. Suomen luonnonsuojelualueiden henkilöstö ry:n uusi tuleminen ei saa olla pelkästään puheenjohtajan ja hallituksen varassa, vaan sen on oltava meidän kaikkien käsissä ja mielissä. Yhdistyksen toimintaohjelma seuraavalle kymmenelle vuodelle on hallituksen valmisteltavana ja tulee valmistumaan tässä kuussa. Yhteistyösopimus Metsähallituksen kanssa on työn alla ja toivomme, että se voidaan allekirjoittaa tämän vuoden aikana. Jäsenistön hankintaan on panostettava ja saatava se nousemaan huomattavasti nykyisistä lukemista.

Usein esitetty kysymys, kun yhdistyksestä ja sen toiminnasta alkaa kertoa, on että mitä hyötyä tästä on minulle. Minä henkilökohtaisesti näen asian siten, että kuulumalla yhdistykseen olen tukemassa ammatti-identiteetin, -taidon ja ammattiylpeyden kasvua. Nostamalla paremmin esille kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla töitä tekevät rangerit saamme arvostuksen työtämme kohtaan nousemaan ja tätä kautta voimme paremmin vaikuttaa omiin työtehtäviimme. Yhtenäisyyteen kuuluvat myös ulkoiset merkit eli yhdistyksen ”asun” ja logon hankkiminen. Jotta voimme näkyä ja tulla tunnetuksi on meillä oltava näkyvät tunnukset.

Aurinkoista kevättä teille kaikille!

Pekka Veteläinen

puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojelualueiden henkilöstö ry.

Kirjoittaja on töissä Metsähallituksessa, Pohjanmaan luontopalveluiden Koillismaan puistoalueella suunnittelijana. Hän toimii koordinaattorina ja vastaa kenttätöiden toteuttamisesta Oulangan, Riisitunturin ja Syötteen kansallispuistoissa ja näiden läheisillä luonnonsuojelualueilla.

Monilla on varmasti vahva mielikuva mm. Yhdysvaltain kansallispuistojen rangereista: lierihattuinen univormupukuinen persoona, joka kertoo ja opastaa kansallispuiston kävijöitä. Eikö totta? Onko vastaavanlainen kansallispuiston työntekijä Suomessa tarpeen? Mielestäni on.

Suomessa on 36 kansallispuistoa. Uusin niistä on tuore Sipoonkorven kansallispuisto heti Nuuksion naapurissa. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, jotka edustavat Suomen luontoa parhaimmillaan. Kansallispuistoiksi on perustettu luontokohteita, joiden luonnossa on jotakin erikoista, joko lajisto tai luontotyyppien pohjalta. Suomalaisissa kansallispuistoissa vieraileminen on ilmaista, ja luonnossa virkistäytyminen onkin kansallispuistojen yksi tehtävä. Ihminen siis kuuluu luontoon, eittämättä. Tästä kertoo voimakas kulttuuriperintömmekin, mm. muinaisjäänteet ja vanha rakennuskanta, kuten jatulintarhat, porokulttuuri, sotahistoria, vanhat reitit ja kalliomaalaukset. Toinen ihminen on siksi paras toisen opastaja luontoon ja sen saloihin.

Rangereiden tehtäviä on helppo luetella: opastaja, luontokasvattaja, asiakaspalveluhenkilö, luontovalvoja… mutta ovatko Suomen luonnonsuojelualueilla työskentelevät henkilöt rangereita? Mikä tekee rangerin? Onko se virka-asu, tunnukset - ulkoinen habitus vaiko asiantuntemus ja osaaminen? Väitän, että Suomen kansallispuistoissa työtä tekevät oikeat rangerit!

Rangerin tehtäviin kuuluu kaikkea, mikä liittyy luonnonsuojelualueen palveluihin ja ylläpitoon, luonnon suojelusta palveluiden ja alueen käytön suunnitteluun ja näistä viestimiseen sekä kävijöiden opastamiseen. Rangeriyhdistyksen tehtävänä on saattaa muutama sata näissä tehtävissä työskentelevää ihmistä yhteen ja luoda mahdollisuuksia kehittää omaa työtään ja osaamistaan. Näin he pystyvät toimimaan entistä paremmin luonnonsuojelualueiden hoidossa muuttuvissa olosuhteissa.

Jos sinä koet olevasi rangeri, liity jäseneksi Suomen luonnonsuojelualueiden henkilöstö ry:hyn ja tule mukaan aktiiviseen joukkoon kehittämään omaa työtäsi luonnonsuojelualueiden hoidossa!

Minna Koramo

Suomen luonnonsuojelualueiden henkilöstö ry.

Tiedottaja, rahastonhoitaja

Kirjoittaja työskentelee Metsähallituksen luontopalveluissa, Koillismaan puistoalueella viestinnän suunnittelijana.

Elämässä - myös työelämässä kaikki on mahdollista tai kun asiat menevät huonosti, mahdotonta. Hyvistä suunnitelmista huolimatta tavoite voi jäädä saavuttamatta, vaikka suomalainen sanonta kuuluukin ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Onpa vanhasta lausahduksesta kuultu myös modernimpi versio: ”Puoliksi tehty on hyvin suunniteltu”.  Hätä on käsillä, kun asiat eivät menekään toivotulla tavalla ja hyvät ystävät kalliita.

Näin loppuvuonna suunnitelmia tehdään monilla työpaikoilla; näin myös meillä Metsähallituksen luontopalveluissa. Työn sisältöä pohditaan ja puntaroidaan varsin rivakalla vauhdilla. Elämää pitää miettiä jos ei kymmenen vuoden päähän, niin ainakin yhden kalenterin verran. Luontopalveluiden suunnitelmissa on ollut jo pari vuotta saada näkyvyyttä tekemälleen työlle kansallispuistojen hoitajana. Työssä on menestytty varsin hyvin. Työmme alkaa olla tunnettua kotimaassa, mutta jostain kumman syystä enemmän maailmalla. Monet kansallispuistot, kuten Oulanka, ovat tunnettuja kohteita ja luontopalvelujen toimintaa luonnon hoitajana arvostetaan. Mutta ehkä meitä ei kuitenkaan tunneta tarpeeksi hyvin?

Jokin aika sitten tuntui, että joulu pitää peruuttaa. Viimeaikaiset valtion säästöuutiset ja Metsähallituksen hajottaminen saivat omat karvamme, mutta myös matkailusta elävien sidosryhmiemme niskavillat pystyyn. Tehtiin rajusti työtä lobattaessa kansanedustajia ja muita päättäjiä vihkiytymään toimintaamme ja ymmärtämään syvällisesti toimemme tarkoitusta ja sen onnistumista. Työ tuotti hyviä tuloksia, vaikka aihe oli niinkin negatiivinen kuin budjettivarojen leikkaus ja sen vetäminen pois esityslistalta. Pääasiassa säästyimme säästötalkoilta. Olemme saaneet paljon myötätuntoisia kannanottoja toimintamme puolesta, mikä on ilahduttanut meitä suuresti. Esimerkkinä tästä on Suomen matkailuorganisaatiot ry vetosi luontopalveluiden puolesta ja Suomen latu myönsi Suomen liikuttaja -tunnustuksen Metsähallituksen luontopalveluille. Aiemmin palkinnon on saanut esim. vaellusreitti Karhunkierros.

Suomen brändityöryhmän raportissa esitettiin luontopalveluille haaste: parempi viestintä palveluistamme, jotta luontoon lähtemisen mielikuva olisi yhtä simppeli kuin todellisuus. Miten se toteutetaan? Olemme avoimin mielin lähteneet mukaan sosiaaliseen mediaa ja kaikilla kansallispuistoissa on Facebookissa oma sivunsa, esimerkkinä Syöte. Runsas fanien määrä on mittari, muttei itseisarvo. Verkkoon eivät kaikki 2 miljoonaa puistojen kävijää löydä. Tavoitamme naamakirjassa eri asiakasryhmiä, kuin muilla medioilla, mikä on hyvä asia. Tulevina vuosina pyrimme tuottamaan videoita palveluistamme kaikkien nähtäville, jotta luontoon lähtemisen mielikuva kirkastuisi. Kaukana olevasta kohteesta on mukava haaveilla netin välityksellä, eikö totta?

Joulua ei tarvinnutkaan peruuttaa! Jokainen luontopalveluiden työntekijä voi viettää juhlapyhien siniset hetket hyvillä mielin kotijoukkojen parissa. Kiitokset kaikille luontopalveluiden puolustajille! Pidetään suomalaiset kansallispuistot ja niiden hoitaja maailmankartalla.

Hyvää joulua ja onnea alkavalle vuodelle 2011!

Minna Koramo

Tiedottaja, Suomen luonnonsuojelualueiden henkilöstö ry.

Kirjoittaja toimii Metsähallituksen luontopalveluissa, Koillismaan puistoalueella, suunnittelijana ja vastaa Oulangan, Riisitunturin ja Syötteen kansallispuistojen viestinnästä